Laihian Korona-ajot 22.-24.5.2020

Teksti: Tapio Savukoski
Kuvat: Markku Suorsa, Kai Blomqvist ja Tapio Savukoski

Laihian Korona-ajot 22.-24.5.2020

Kulunut kevät, 2020, tullaan vielä pitkään muistamaan Koronakeväänä. Maailman laajuinen pandemia aiheutti sen että Suomen hallitus julisti maahamme poikkeustilan maanantaina 16.3.

Sen jälkeen mikään ei ollut enään ennallaan. Etätyöt, etäopiskelut, turvavälit, kalenterit tyhjenivät jne...

Koskapa koontumiset olivat kiellettyjä, mekään emme kokoontuneet. Ihan sattumalta meitä osui kymmenkunta skootteristia ja motoristia Laihian metsästysmajalle samana viikonloppuna.

Tampereelta meitä lähti sattumalta kolme heppua suunnilleen samaan aikaan ajamaan suunnilleen samaa reittiä: Jyri (Vespa GTS,250), Marko (Honda Africa Twin,750) ja minä (Suzuki Burgman,400). Ylöjärveltä Kurun ja Itä-Aureen kautta Kihniölle. Kylläpä maistui takeaway-kahvi ja Kismet hyvältä paikallisen K-Marketin pihassa. Porukalla ”ihastelimme” sitä, kuinka näin kylvö- ja lannoitusaikana luonto tulee liki, noin kun kaksipyöräisellä liikkuu. Myös Jyri ja Marko olivat havainneet kaksi sikalaa joiden ohi me ajoimme.

Ajosää oli mainio, lämmintä ja aurinko kokoajan selän takana. Navista ei kyllä nähnyt mitään, jossei itse mennyt eteen varjoksi. Kihniöltä pikkuteitä Jalasjärvelle. Jalasjärven aakkosilla oli bensapumput toiminnassa, mutta itse rakennus oli pimeenä ja ovet lukossa. Jalasjärveltä suuntasimme kolmostietä Koskenkorvalle, Ameriikkaan. Jari Mäki Oy oli meille kaikille ennen käymätön paikka. Ja olihan siellä monenmoista usa-tilpehööriä, postilaatikoista lähtien, western ja country paitoihin bootseja ja öljykangastakkeja unohtamatta. John Deere-henkseleitä pidin jopa kädessäni, mutta totesin nykyisten olkaimieni riittävän, kun näin hintalapun.

Metsästysmaja jonne olimme sattumalta menossa, on meiltä tullessa ennen Laihiaa, mutta kävimme Laihialla kaupassa.

Majalle, joka on entinen kansakoulu, olivat meitä ennen sattumalta saapuneet Juha (HD Sportster,883) ja Elina (Volvo) Seinäjoelta ja Make (Vespa GTS,300) Hesasta.
Seuraavana tuli Janne Lohjalta (Vespa GTS,300) ja Hesasta Merja (Piaggio Xevo,250) ja Kaitsu (Suzuki V-Storm,650).

Leena Vaasasta (Honda Silver Wing,600) kävi meitä sattumalta moikkaamassa perjantai-iltana.

Pihassa ollut grillikota oli todella suuri, sempätakia ei ollut konsti eikä mikään pitää puolentoista metrin turvavälejä kun me 10 grillasimme paikallista Atrian käristemakkaraa. Maccara oli ainakin minulle uusi tuttavuus ja hyvältä maistui. Myös sauna oli toosi iso, niinpä turvavälit eivät tuottaneet minkäänlaista ongelmaa.

Lauantaiaamuna porukkaamme liittyi sattumalta Lasse Heinolasta (Piaggio Beverly Police,300). Aamuyön tunteina oli jossainkohtaa lämpötila painunut nollan alapuolelle.

Ajelulenkkimme noudatteli Kyröjoen vartta. Aikamme mutkiteltuamme tulimme sinne jota etukäteen jännitin: Raippaluodon silta. Nykyään minulla on korkeanpaikan kammo ja tuo silta ON korkea. Mutta hyvin se meni melkoisesta sivutuulesta huolimatta. Merkille pantavaa oli kuinka paljon tuolla oli polkupyöräilijöitä liikkeellä vaikka tuuli niin kovaa. No, varmaan tuolla rannikolla tuulee aina ja paikalliset on siihen tottuneet, sillain kun vastatuuleen pyöräilijä tottuu.

Tuntuu niin kaukaiselta se aika kun me ystäväni Maaritin kaa kävimme useina kesinä sekä Särkänniemessä että Lintsilla melkein kaikissa kieputtimissa, eikä tuntunut missään. Nykyään mua huimaa jo paksun maton päällä ja huvipuistojen parasta antia ovat vesivessa ja pehmis.

Vaasassa pidimme kahvipaussin. Ilta kului saunoen ja jutustellen ja ajolenkiltä tultuamme meitä odotti Elinan laittama herkullinen lihakastike kaikkine asiaan kuuluvine lisukkeineen.

Juha oli lauantai-iltana päivittänyt Faceen klo 23: Hiljaista on. Kovin pitkään siis emme jaksaneet riekkua.

Sunnuntaina me mks-porukka (Mansen Kuorsaamattomat Skootteristit) tulimme kotiin reittiä: Jurva-Kauhajoki-Kankaanpää-Lavia-Suodenniemi-Mouhijärvi-Häijää. Otamuksesta tulimme maisemareittiä Siuron kautta Nokialle.

Ei satanut, mutta kylmä oli. Kankaanpään Nesteellä join 2 kuppia kahvia ja lisäsin yhden paidan, mutta myöhästyin. Olin jo niin jäässä että ei auttanut. Vaatetta pitää lisätä silloin kun paleleminen alkaa.

Mukava reissu oli, kiitos Juhalle ja Elinalle. Ja kiitos teille ystävät jotka sattumalta satuitte paikalle.