Järvien ympäriajoja

5 posts / 0 new
Uusin kirjoitus
mopo3
Järvien ympäriajoja

Viimeisissä Potkulauta-lehdissä on ollut erinomaisen hyviä kirjoituksia mm. Säkylän Pyhäjärven ja Lahden Vesijärven ympäriajoista.
Turun seudun skootteristit ovat toteuttaneet jopa oman, komean tarrankin Pyhäjärven kiertäneille.

Onko muualla Suomessa skootteriporukoilla ollut vastaavaa toimintaa?
Eli vaikkapa Oulujärven, Päijänteen, Pielisen, Saimaan jne. ympäriajoja porukoissa?

Jos lisää tällaisia on suunnitelmissa 2013, olisi hienoa kuulla päivämääristä, reitin pituuksista, järjestäjien yhteystiedoista yms. yksityiskohdista.
Tämä saattaisi innostaa lähtemään kauempaakin mukaan.
Kalenteriin on toistaiseksi merkitty vasta 17.8.2013 Vesijärven ympäriajo.

Jaska

PS. Toki muutkin yhteisajot olisi hienoa saada kalenteriin. Järvien ympäriajoissa on vain se markkinoinnillinen etu, että ulkopuolisen on helppo hahmottaa retki karttaa katsomalla.

pekka2
Turun touhukkaassa suunnitelmassa

On Säkylän Pyhäjärven Ympäriajolle paikka 7.9.2013 alustavasti.
Hugon Hönkäys, Hämeenlinnassa, 21.9.2013
Heinäkuun alussa vaihtoehtona Karkkilan Pyhäjärven kierto siis vaihtoehtona Euran iltatorille, eikä mainittuna vaihtoehdoksi listan julkaistussa versiossa.
Ja Bella Italiassa käyneiden kannattaa ehdottomasti kiertää myös Tammelan Pyhäjärvi.

Tampereen Pyhäjärven kiertelin "yksityisesti viime kesänä pariin kertaan.

Merkkailen noita kalenteriin, kunhan vielä vähän "selventyy" tuolla Turku osiossa olevassa ehdotuspohjassa.

Toki upeaa saada muitakin järviä "ohjelmaan". Lisää vain!
Hymyilevän Motoristin Kevätpäivän lisäsinkin juuri tänään listaan!

Seuraavaksi olisi kiva saada kevät- ja syyskokoukset ja varmistukset skootteripäivälle ja Sauna&Run päivämäärille.

larsleevi
Käyttäjän larsleevi kuva
Järviä kiertämään

Päijänne on ihan kiva kiertää mutta matkaa kertyy sellaset 380 km, jos halukkaita rohkelikkoja ilmaantuu voin järjestää sellasen kesällä että silleen. Toissa marraskuussa kiersin Päijänteen ++6 lämmintä ja aurinko paistoi melkein koko matkan (pimeä yllätti Sysmässä).

mopo3
Lisää ympäriajoja

Hienoa pekka2 ja larsleevi!

Ei muuta kuin päivämäärät, kelloajat, lähtöpisteet kilometrit yms. esille, niin kauempaakin innostutaan helposti lähtemään.
Päijänteen 380 km kuulostaa myös ihan kohtuulliselta, ovathan maisematkin monipuoliset ja hienot.

Tässä yksi suunnitelma lisää:

Oulujärven ympäri lauantaina 27.7.2013.
Matkaa kertyy suorinta reittiä 192 km + liittymäajo.
Kyseisenä päivänä reitin varrella, Säräisniemen Oulujärven vapaa-aikakeskuksessa järjestetään vielä vahvistamattoman tiedon mukaan perinteinen Oulujärvi Cruising-tapahtuma. Silloin hiekkarannalla on näytillä harrastajien rakentamia monenlaisia menopelejä.
Lisää infoa ja tarkemmat tiedot Oulujärven ympäriajosta heti kun Cruising-päivä on lyöty lukkoon.

Jaska

pekka2
Oulunjärven Ympäriajo lisätty.

Turun Puuhakalenteriin, mutta ei millään lailla tarkoitus omia tapahtumaa Turkuun. Mutta jos tuosta saadaan keskiaukeamakalenteria Potkulautaan, niin ovat tässä kerättynä valmiiksi toimitukselle:

http://www.skoottericlubi.com/node/454

Hienoa, että saadaan tapahtumia esille, muiltakin paikkakunnilta!